Merkittävä oikeusvoitto pornoteollisuudelle

Julkaistu: 19.07.2010 09:45:30 (Muokattu: 19.07.2010 10:45:01)

USA:n pornoteollisuus saavutti viime perjantaina merkittävän voiton oikeussalissa, kun liittovaltion tuomari Richard J.Leon hylkäsi kaikki syytteet pornotuottaja-ohjaaja John Staglianoa (kuvassa) ja hänen Evil Angel -yhtiötään vastaan.

Yhdysvaltain oikeusministeriö ja liittovaltion poliisi FBI olivat valmistelleet vuosien ajan syytteitä Staglianoa kohtaan. Häntä epäiltiin epäsiveellisen materiaalin levittämisestä piirikuntaan, jossa se on kiellettyä. Kuukausia kestänyt ja lukuisia tulkintakiistoja sisältänyt oikeudenkäynti huipentui tuomarin päätökseen todisteiden täydellisestä riittämättömyydestä. Näin valamiehistö ei päässyt arvioimaan materiaalin epäsiveettömyyttä, mutta haastatellut juryn jäsenet paljastivat, etteivät he olisi ikinä saavuttaneet yksimielisyyttä. Tuomari Leon toivoi valtion syyttäjien ottavan opikseen tästä fiaskosta, mutta ei kuitenkaan sulkenut pois mahdollisuutta uusien syytteiden nostamistamiseen Staglianoa kohtaan.

Voitto on merkittävä etenkin siksi, että tuottaja-ohjaaja-näyttelijä Max Hardcore sai vuoden 2008 lopulla vastaavasta tapauksesta erittäin ankaran vankeusrangaistuksen ja huomattavat sakot. Nyt Stagliano ja muu pornoala voi hengähtää hieman helpotuksesta.

Uutiset

2010 - Heinäkuu

Alppien nakupatikointi sai oikeusvoiton
30.07.2010 09:00:30

Pappien kaksoiselämä puhuttaa Italiassa
29.07.2010 09:00:30

Betty Whiten pornokuvat markkinoille?
28.07.2010 09:00:30

Playboyn Hefner ei aio eläkkeelle
27.07.2010 09:00:30

Pakistan on maailman pornohakuisin maa
26.07.2010 09:00:30

Oulun erotiikkamessut tänä viikonloppuna
23.07.2010 09:00:30

Venäläisvakooja sai pornotarjouksen
22.07.2010 09:00:30

Nainen syytti seksiä auto-onnettomuudesta
21.07.2010 09:00:30

Ennätysrintoja yrittänyt hengenvaarassa
20.07.2010 09:00:30

Merkittävä oikeusvoitto pornoteollisuudelle
19.07.2010 09:45:30

Kivesvahaus meni pieleen
16.07.2010 09:45:30

Kiihkokristittyjen seksiliike tarjoaa kuhertelupesää
15.07.2010 09:45:30

Alaston lukupiiri valtaa alaa
14.07.2010 09:45:30

Playboy suuttui Jeesuksesta
13.07.2010 11:54:35

Ihanneyhdyntä ei kestä kauaa
13.07.2010 09:45:30

SETAan jäsenryntäys
12.07.2010 15:52:05

Laserilla suuremmat rinnat
12.07.2010 09:45:30

Liian suuret rinnat pankkiin?
09.07.2010 09:30:30

Ei seksiä avaruudessa?
08.07.2010 09:30:30

Brittinaisen seksiharraste vaiennetaan vankilan uhalla
07.07.2010 09:30:30

Espanjalaiskaupunki kielsi uima-asut
06.07.2010 09:30:30

Penishieronnan pitkä oppimäärä
05.07.2010 11:02:51

Larry Flynt suosittelee senaattoria käyttämään vaippoja
02.07.2010 09:34:18

Kaupunginvaltuutettu haluaa paljastaa pornosurffarit
01.07.2010 10:40:24

Uutisarkisto

2010


Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

2009

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

2008

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

2007

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu